Filosofian tohtori Vesa Kauton puhe Urpo Heinon muistonäyttelyn avajaisissa Äänekosken taidemuseossa 15.5.2009

Hyvät Äänekosken taidemuseon edustajat, Urpo Heinon omaiset, Urpon ja hänen taiteensa ystävät.

Tuon tähän tilaisuuteen tervehdyksen luokalta, joka aloitti Äänekosken yhteiskoulussa syksyllä 1947 ja päätti koulunkäyntinsä lakkiaisiin toukokuussa 1955. Luokalta, jonka kuvaamataidon opettajana ja valvojana Urpo Heino oli koko ajan. Koetan lyhyesti luonnehtia hänen toimintaansa kummassakin tehtävässä.

Käsitykseni mukaan Urpo pyrki siihen, että oppisimme ilmaisemaan tunteita kuvataiteen keinoin. Tässä mielessä hän käytti aiheina runoja tai mieltä kiehtovia kertomuksia esimerkiksi Lauri Simonsuuren toimittamasta kokoelmasta ”Myytillisiä tarinoita”. Samansuuntaisesti Urpo painotti opetuksessa värioppia, mutta – mikäli oikein muistan – antoi sommittelun opetukselle vähemmän huomiota. Esillä olevat Urpon työt osoittavat kyllä, että hän itse hallitsi sekä värit että sommittelun.

Kukin oppilas omaksui Urpon opetuksesta taipumustensa mukaisesti. Niinpä täällä läsnä oleva insinööriveljeni Osmo kertoo Urpon antaman perspektiivipiirustuksen opetuksen olleen kiinnostavinta.

Enimmäkseen työskentelimme sisällä luokassa lähinnä vesivärejä käyttäen. Jonain erityisen kauniina syksyn tai kevään päivänä saatoimme siirtyä koulun lähelle luontoon maalaamaan. Kuvaamataidon tunnit olivat tunnelmaltaan hyvin leppoisia ja hauskoja, välillä kyllä varsin meluisia. Urpon oppilaille antama ohjaus oli kannustavaa, myönteistä ja huumorintajuista. Urpo pyrki kehittämään oppilaidensa kuvataiteellista ymmärtämystä myös siten, että jouduimme joskus arvioimaan toistemme töitä.

Taidehistorian tuntemukseen Urpo johdatti luennoin, joiden kuvamateriaalia hän esitti silloisin vaatimattomin välinein. Pohjaa ajankohtaisen suomalaisen kuvataiteen tuntemukselle antoivat taidekauppias Helmuth van Assendelftin vuosittaiset käynnit, joiden aikana van Assendelft esitteli mukanaan olevia eturivin taiteilijoiden maalauksia juhlasalissa koko koululle. Joskus Urpo kommentoi jälkikäteen jonkun taiteilijan teoksia kertoen, millä tavalla ne poikkesivat hänen taidenäkemyksestään ja pyrkimyksistään.

Kerran rehtori-isäni oli erehtynyt antamaan toritaiteilijan tasoiselle maalarille luvan järjestää myyntinäyttely koulun juhlasaliin. Hätkähdyttävän tuimasti Urpo kritisoi näitä töitä todeten, että ne olivat hyvä esimerkki taiteesta, josta hän ei ollenkaan pidä.

Meidän kouluaikanamme järjestettiin koululaisille alueellisia ja valtakunnallisia kuvataidekilpailuja. Urpo lähetti niihin Äänekosken yhteiskoulun oppilaiden töitä. Niinpä minunkin maalauksiani oli mukana Suomen nuorison vesivärimaalauskilpailussa, Teinien valtakunnallisten kulttuuripäivien kuvaamataidekilpailussa ja Sisä-Suomen teiniyhdistyksen maalauskilpailussa. Viimeksi mainitun kilpailun voitin, kenties siksi, että Urpo oli palkintolautakunnan puheenjohtaja.

Voitaneen sanoa, että Urpo sai jokaisen oppilaan uskomaan taiteelliseen kyvykkyyteensä. Tämä johtui siitä, että Urpo useimmiten löysi kehuttavaa oppilaiden töistä. Harva Äänekosken yhteiskoulun oppilaista kuitenkaan kouluttautui kuvataiteilijaksi. Minun luokaltani Kaija Hautsalo (myöhemmin Karvinen) hakeutui Taideteolliseen oppilaitokseen ja valmistui kuvaamataidon opettajaksi. Mutta aika monesta tuli ahkera näyttelyissä kävijä ja kuvataiteen kehityksen seuraaja.

Meihin kaikkiin Urpo vaikutti hyvin myönteisesti opettajana ja luokanvalvojana, joka ymmärsi meitä, puolusti meitä ja jäi mieliimme isällisenä, ilkikurisena ja syvällisenä ihmisenä. Tunteemme Urpoa kohtaan kiteytyvät laulussa, jonka hänestä esitimme penkinpainajaispäivänä. Laulusta muutama ote:

Missä maailmalla kuljetaan,
Urpo mieless´ säilyy ainiaan,
luokanvalvoja hän verraton
meille ollut on.
Meistä pahaa et sä milloinkaan
ole taipuvainen uskomaan.
"Mitäs akkain juoruist´ välittää,
antaa lörpöttää!"
Mökilles on tehty retket,
vietetty on monet hauskat hetket
Takan ääress´ illall´ istuttu,
jutut kummituksist´ kuunneltu.
Hetket nää ne aina muistetaan,
kiitos niistä vaan.

– – –

Vuodet monet yhdess´ oltu on,
aika tää kuin siivill´ mennyt on,
Urpo kun on meitä ohjannut
kuin isä lapsiaan.

– – –

Kiitoksia sulle hirveen paljon,
Sinun laistasi ei löydy lain,
sinä ainoa oot Urpo vain.
Urpo, joka aina muistetaan
parhaana maan.

Uskon, että nämä sanat kuvastavat laajemminkin Urpon oppilaiden tuntemuksia ja muistoja.

Kiitän Äänekosken taidemuseota lämpimästi Urpo Heinon näyttelyn järjestämisestä. Maalauksissaan Urpo yhä puhuu meille värikkäästi ja vakuuttavasti.